Jalostuuko riepu liinaksi?

Blogini nimeksi piti tulla Henkirievusta Siloliinaksi, mutta unohdin, mitä olin aikonut. Tekstiili-ja vaatetusalan ja oman kehittymiseni yhdistäminen kikkailevaksi sanapariksi tuntui yliampuvalta. Mutta olen aika yliampuva.
 Energisoidun hillittömyydestä ja rajojen ylittämisestä. Uusien luukkujen avaamisesta ja tuntemattomaan tutustumisesta. Minun ei itse tarvitse olla subjekti. Riittää, että saan olla läsnä. Pienetkin teot ja ja tapahtumat riittävät usein.  Luovan hulluuden kohtaaminen synnyttää minussa toivoa ja vahvan olemassa olon kokemuksen. Se on kuin virkistävä sade autiomaassa ja valo pimeydessä.
 Olen siis elämysholisti. Positiivisesti ajateltuna tarvitsen innostusta onnistuakseni ja kyetäkseni ylennsäkään tekemään mitään imurointia vaativampaa. Imuroinnissakin innostus on keventävä lisämauste. Aikuisuuteen on kuulunut opetella tekemään asioita ilman suuria intohimoja. Arjen pyöritys sujuu ilman suuria tunnetiloja. Mitä nyt välillä vähän ärsyttää, väsyttää, on nälkä ja joskus hiki (onhan sekin tunnetila, onhan?).

ZAP

 Liki kolmekymmentä vuotta teatterissa ruokkivat tätä holismia riippuvuutta ylläpitäen. Jossakin vaiheessa (kun tarpeeksi monta vuotta oli tehnyt 70-tuntisia ja kuusipäiväisiä työviikkoja) elämys ei enää juovuttanut. Riippuvuus ei enää saanutkaan elämyksestä käyttövoimaa. Jos olisin ollut juoppo, olisin ollut kuollut. Mutta olinkin tyhjyyteen pudonnut tyhjä tyyppi vailla suuntaa ja tarkoitusta. Teatteri on siitä "hyvä" työpaikka, että kaikki riippuvuudet voivat siellä hyvin. Ala kerääkin työnarkomaaneja, narsisteja, alkoholisteja ja suojatyötä tarvitsevia "lahjakkuuksia". Normaalista elämästä kiinnostuneet ovat tylsimyksiä, raittiit ilonpilaajia ja uhrautumattomat huonoja ja laiskoja työntekijöitä.
 Meille pudokkaillekin oli oma klubimme: ainaisten marisijoiden keskinäinen valituskerho, johon toivotettiin tervetulleiksi kaikki ne, jotka eivät kyenneet käyttämään ovea ratkaisuksi turhautumiseen ja uupumiseen. 
Minut erotti tästä tyytymättömyyden klubista sekunnin sadasosan mittainen "zap", ääni joka kuuluu ruoholeikkurista, kun terä leikkaa sormenpäitä siivuiksi.