Oppimisyhteisö-opintojakson kokeilu ja toteutuksen reflektointi

Tunnustus

Aloitan itsetuntemuksella: Olen kärsimätön ja hätäinen. En voi odottaa rauhassa. Voin odottaa niinkuin joulua odotetaan: poukkoillen, touhuten, fiilistellen ja ahertaen.  Kärsimättömyyteni johti siihen, että pidin opetusharjoitteluun suunnitellun itsetuntemus ja vuorovaikutusosaamisharjoituksen opetustuokion eilen. Opetustuokion sisältö käsitteli sosiaalista mediaa, kännykän käyttöä koulussa ja tietokoneiden käyttöä yleensä. En pystynyt odottamaan. Some-aihe on päässäni tässä ja nyt, eikä enää tammikuussa tai joskus. Silloin on muiden aiheiden aika.

Ajatus alkoi elää oppimateriaaliin tutustumisen myötä. Ryhmädynamiikka ja ryhmän kehitysvaiheet ovat aina kiinnostaneet. Opintonsa aloittavien ryhmäytymistä pyritään edistämään ja vauhdittamaan heti opintojen alussa. Nopea ryhmäytyminen sitouttaa oppilaita ja saattaa saada valinnastaan epävarmat (emmekö me kaikki aina ole?) jäämään epäilemiinsä opintoihin ja oppilaitokseen. Ykkösten opintosuunnitelmassa on "Toiminta Opiskeluympäristössä" - opintojakso, jolloin ryhmä tutustuu toisiinsa, kouluunsa ja alkaa muotoutua ryhmäksi. 
Alku on herkkä ajanjakso, johon ohjaavat opettajat voivat mielestäni vaikuttaa vahvasti. Nuoret, vasta peruskoulusta tulleet, ovat lähinnä sijoittaanet itsensä kouluun vailla tavoitteita. Joidenkin mielestä on kiva tehdä käsitöitä. Jotkut tulivat, kun eivät päässet muualle. Aloittavilla nuorilla on siis kovin harvoin yhteinen päämäärä. Mutta jotain yhteistä aina ihan varmasti on, mikä paljastuu, kun vähän pintaa raaputtaa.

Verkko vei

Innostava Somesanna, verkko-oppimisen materiaalit ja facebookin mainiot käyttöominaisuudet toivat idean opetustuokiosta vasta-aloittaneille. Kiinnostus netin, kännykän saati sosiaalisen median käyttöön opetuksessa suhtaudutaan osastollani hieman nihkeästi. Mutisten hyväksytään, mutta todetaan samaan hengenvetoon, ettei se ole tärkeää, vakavasti otettavaa eikä oikeastaan edes suotavaa. 
Jari Välkkysen työ työpaikassani antoi lisää puhtia innostukseeni ja ilmoittauduin halukkaaksi käymään oppilaiden kanssa läpi tätä rasittavaksi koettua osa-aluetta. 

 Oppilaitoksemme intrasta löysin kiitettävästi perusmateriaalia. Siellä oli hyviä linkkejä somekettiin ja mm. keskustelua kännykän käytöstä oppitunnilla. Valmistun.info - sivustolta löysin tiivistettyä ohjeistusta verkossa käyttäytymiseen; vain joitakin lähteitä mainitakseni. Materiaalia löytyi todella paljon. 

Ai,  mutta minunhan piti tehdä niitä oppimistehtäviä, eikä haikailla omien intohimojeni perään.

 Tehtäväkeskeisestä ryhmäkeskeiseen

Sain pidettäväkseni kaksoistunnin ensimmäisen vuoden opiskelijoista kootun ryhmän kanssa. Suunnittelin opetustuokion pituudeksi noin tunnin,jota asian niin vaatiessa voitiin jatkaa puoleentoista tuntiin. Tunti koostui esittelyosasta, lyhyestä aloituskeskustelusta, parityöskentelystä ja ryhmätöiden purkamisesta. Ryhmätöiden purkaminen tarkoittaa jatkokeskustelua niin kaun, kuin sanottavaa riittää. Oman osuuteni toivoin jäävän lähinnä reflektoivan puheenjohtajan tehtävään. Tarkoituksena kuitenkin sanoa tarpeen tullen jotain painokasta ja ohjaavaa. 

Alkuun ujo ja pidättyväinen ryhmä keskusteli lopuksi innokkaasti ja vuolaasti. Oppilailla tuntui olevan tietyt ennakkokäsitykset siitä mitä aijon sanoa. Teema "Some, tietsikka ja kännykkä" synnytti alkuun puolustelevan linjan. Kun kerroin, että on on hyvä idea tehdä muistiinpanoja kännykällä valokuvaten, kuunnella musiikkia yhdellä kuulokkeella työtunneilla ja käyttää kännykän kalenteria, vapauduttiin ryhmässä selvästi hieman. Kännykkäriippuvuudesta syntyi jo oikeaa keskustelua ja tiedostavan itsekriittisiä tunnustuksia. 
Facebook-aihe oli aluksi tyrmäävä. Vain kaksi tunnusti käyttävänsä. Rohkaisin muitakin tunnustamaan kertomalla omista kokemuksistani ja facebookin monipuolisita mahdollisuuksista. 

Parityöskentelyssä oppilaiden piti keksiä aiheeseen sopivia kysymyksiä, joihin yhdessä vastattaisiin. Jo aiemmin käsitellyt kysymykset sallittiin, jos niissä oli jäänyt joku asia askarruttamaan. Parityöskentely ei varsinaisesti onnistunut, vaan oppilaat ryhtyivät listaamaan kysymyksiä isommalla joukolla. Hyväksyin toiminnan, keskustelu tuntui olevan kovin innostunutta. 
 Ryhmä valmisti siis kysymyksiä aiheesta. Kysyjä vastasi siihen ensin itse ja sen jälkeen kaikki ne, jotka halusivat. Autoin ujoimpia raivaamalla heille puheevuoroja. Keskustelut rönsyilivät kovasti, mutta silti niistä pystyi poimimaan oppilaille tärkeitä asioita. 

Ne tietää sittenkin...

Yhteenvetona tästä opetustuokiosta, joka oikeastaan oli nuorten elämän avaamista, voisin todeta seuraavaa. 13 oppilasta 14 oli kuin olikin facebookissa. Nuoret olivat tietoisia siitä, milloin kännykkää tulee hoivattua liikaa ja käytettyä väärin. Opiskelu verkossa oli tuttua alakoulusta, mutta ei enää yläkoulusta. Facebookin mahdollisuuksia ei tunnettu (mm. mahdollisuus muodostaa ryhmiä). Pari oppilasta kertoi pelaavansa paljon ja tiesivät, että sitä pitäisi vähentää. Mietittiin yhdessä, miten pelaamisella voi edistää oppimista. Muutama oppilas kertoi haaveilevansa elämästä ilman tietokoneita ja kännyköitä. Oman koulun oppilas-intraa ei osattu käyttää (sekava se onkin). Ja pisin keskustelu, joka piti lopettaa väkisin, koska aika loppui: Kaikki oppilaat olivat kokeneet joko kännykkäkiusaamista tai kiusaamista netissä (nettipeleissä, fb:ssä, blogin palautteessa) jossakin elämänsä vaiheessa. 

 Oppilaat kuuntelivat vakavina, kun kerroin kiusaamisen(missä tahansa) täyttävän rikoksen tuntomerkit. Niitä voi sovitella ja selvittää. Kiusaamisesta kannattaa aina kertoa aikuisille ja aikuisia saa velvoittaa puuttumaan kiusaamiseen. Keskustelimme myös kiusaamisen määrittelystä ja jokainen sai vastata itselleen kysymykseen, oliko joskus itse syyllistynyt kiusaamiseen. Jos oli, niin sovittiin, että se loppuu.  

Osastollamme on joka vuosi selvitelty muutamaa kiusaamistilannetta ja yhteistä niille on ollut toimiminen kännykällä ja verkossa. On ollut vihasivustojen perustamista, perättömiä juoruja, luvattomia ikäviä valokuvia ja haukkumista ja herjaamista. Kiusaajat eivät ole osanneet jälkikäteen kertoa mitää syytä toiminnalleen. Ei vaan tullut ajateltua. Ihminen on sellainen.
Opetustunti oli itselleni elämys. Tunti ei edennyt suunnitelman mukaan, mutta keskutelu oli vapautunutta ja luottamuksellista. Oppilailla oli tarve puhua ja siihen tarvittiin varmistus siitä, että kuuntelen heitä ja olen ns. samalla puolella. Minun ei tarvinnut olla nuorekas eikä mitään muutakaan, mitä en ole. 

Keskustelu jäi kesken ja sovimme, että joskus jatketaan. 



.