Polttopuut sisälle ja muita opiskelua huokoistavia toimia.

Olen viikon ajan kirjoittanut oppimispäiväkirjaa päässäni laittamatta tikkua ristiin. Ajattelemalla ei maailma valmistu. Kuulun niihin, jotka lykkäävät työtä kuin työtä tuskalliseen viime tipan härdelliin. Asialla on puolensa. Pölyt tulee pyyhittyä, laatikot siivottua, kaapit järjestettyä ja lainakirjat palautettua. Kerran suunnittelin jopa testamenttini. Vasta sitten, kireenä kuin viulun kieli, saatan loppuun pakolliset dead line-jutut. Painetta, tuskaa, ahistusta - muuten ei tunnu miltään. Samalla on jäänyt kaihertamaan ajan puutteen takia toteutumatta jääneet ideat. Välillä olen huijannut itseäni määräpäivillä ja kas ihmettä: homma on tuntunut kovin helpolta ja tuleekin huono omatunto, että päästinkö itseni liian helpolla? Tässä heti yksi asia opittavaksi. Jotain järkeä tähän oppimistehtävä-touhuun pitää nyt löytyä ja tarkka aikataulutus itselle.
Ekan tehtävän materiaalit on jo lähes luettu. Himasen tekstin ääreen jäin pitemmäksikin aikaa. Kukoistuksen käsikirjoitukseen pitäisi tutustua kaikkien kansalaisten! Erityisesti päättäjien. Terveellistä, tärkeää ja tarpeellista. Oman työpaikan kirjastosta oli kirjallisuutta mukavasti saatavilla. Intouspäissäni lainasin kaikki luettelon kirjat ihan vaan selattaviksi ja varmaankin siksi, että minulla olisi hyvä syy lykätä itse tehtävän tekoa. Jotkut minunkaltaiseni lykkärit ja viimetippalaiset ovat antaneet antaneet vapauttaman nimen tälle tärkeiden tehtävien oheispuuhastelulle. Sitä kutsutaan huokoistamiseksi. Lisäkirjojen ja siivoamisen lisäksi pihassani odottaa kymmenkunta mottia klapeja sissänheittämistä. Kun tuoli alkaa hiostaa pakaroita ja pää tuntua peltiämpäriltä on oikea hetki singahtaa puuhommiin. Ja jos hyvin käy, ovat tehtävät valmiina ja puut sisällä samaan aikaan. Tehtävien etenemiseksi toivokaamme siis poutapäiviä.
Tietotekniikka on se aikilleen kantapääni. En edes tiedä, mitä en tiedä ja kääntäen sama. En osaa kertoa, mitä osaan. Vanha pääni ei muista tämän lajin asioita. Olen hypännyt tietotekniikan kyytiin kesken vauhdin, eikä minulla ole aavistustakaan mitä alkumatkalla on tapahtunut. Olen kuitenkin päättänyt ottaa haltuuni asioita muilta kysellen ja muita kuunnellen, enkä ainakaan toistaiseksi annan tämän puutteen itseäni nujertaa.

Henkiriepu on tekstiilien ja sielukkaiden ja vähemmän jalojen aatosten kudelma, jonka tarkoituksena on heijastella kirjoittajansa kehitystä tavallisesta ohjaajatiukkiksesta jalosydämiseksi opettajaksi.