Verkkoympäristöt opettajan työssä -opintojaksonsynnyttämiä mietteitä

VOT-huudahti ukki-vainaa kun pojantytär oli reipas ja onnistui. Oli onnistunut vuolemaan puisen äijän tai kammannut itselleen komeat letit.
Huudahdukselle ei ole oikein synonyymiä. Itä-Suomessa se kuului tavalliseen arkipuheeseen. Sanottiin VOT, kun sontakärry kaatui väärään paikkaan, soppaa meni rinnuksille tai housut repesivät.
 VOT sanottiin myös, kun saatiin jotain vauhdilla valmiiksi, iso ahven tarttui onkeen tai isosiskon uudella poikaystävällä olikin uudenkarhea Taunus. VOT tarkoittaa esimerkiksi JOPAS JOTAKIN, PITIPÄ SATTUA, PEIJAKAS, VOI HYVÄ TAVATON tai jotain sinnepäin. Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tämä säälittävä aasinsilta avatkoot mietelmäni vot-kurssista, joka on vienyt rajallista aivotilaani koko kuluneen syksyn. Sanaa oli pakko avata, koska joka kerta kun näen tuon kurssilyhenteen (Verkkoympäristöt opettajan työssä)VOT, muistan värikästä isoisääni ja hänen monimutkaista huumorintajuaan. Vot-hokema sai uusia muotoja keskikoulussa kun kaikkien huulilla oli kulttibändi Sleepy Sleepersin lanseeraama "Vot, sano ryssä, kun punajuuren näk; vot vot, kun näki kaks. Näin siis lähestyn aihettani kaukaa kaartaen.

Ennakkokäsitykset

Verkkoympäristöt opettajan työssä -opintokokonaisuus tuntui kovin pelottavalta ja ahdistavalta alkuun. Olenhan valitettavan tietoinen tästä it-rajallisuudestani. Olin onneksi päässyt maistamaan verkko-opiskelua omissa taidekasvatuksen ja kasvatustieteiden opinnoissa. Olin suoriutunut tehtävistäni ja osannut toimia ohjeiden vaatimalla tavalla. Visuaalisia ympäristöjä pidin ankeina ja jotkut verkkoluennot sisälsivät tahatonta komiikkaakin klaffivirheiden (kirjat siirtyivät itsestään luennoitsijan pöydällä) takia.
Tiedän verkko-opiskelun ja verkko-opetuksen kuitenkin olevan tätä päivää ja haluan olla mukana sen kehityksessä kehittymässä itsekin.
 Työpaikkani ilmapiiri ja asenne olivat vaikuttaneet minuun. Monet opettajat suhtautuvat nihkeästi verkkoympäristöjen käyttöön ja sosiaalista mediaa suorastaan paheksutaan. Osittain sen ymmärränkin. Taito-alalla keskeistä on tekemällä oppiminen ja suuria kirjallisia tietokokonaisuuksia ei tarvita. Lisäksi oman alan verkko-opetusmateriaalista on pulaa tai se on laadultaan vaatimatonta. Moodle oli minulle entuudestaan tuttu ja Sky Drive pilvitallennusmahdollisuutena, mutta sosiaalisen median mahdollisuuksia opetuksen apuna en ollut tajunnut. Verkkopelien ja erilaisten virtuaalisten maailmojen mahdollisuus verkko-opetuksessa tuntui sekin kaukaiselta asialta.

Uutta ja innostavaa

Ammattiopettajaksi opiskelu olisi varsin toisenlaista ilman verkkotyövälineitä. Tämä simultaanisuus ja nopeus tekevät mahdolliseksi intensiteetin, josta 20 vuotta sitten ei osattu edes haaveilla. Suurimman osan opinnoista voi tehdä ties missä, missä on sähköä ja netti. Opiskelun joustavuus on käsittämätöntä. Tehtäviin tarttuminen on matalan kynnyksen takana; juuri nyt flunssa estäisi minua lähtemästä kouluun, tukka on likainen ja päällä mitäsattuu-vanhaarytkyä.
Facebookin yhteisöistä olen innoissani. Opintopiirin pienessä suljetussa ryhmässä voi kysyä mitä vain ja koska tahansa. Opiskeluryhmän facebook-sivulla pysyn ajan tasalla. Google+ -palvelusta olen vasta vähän jyvällä, mutta siellä on selvästikin valtavasti mahdollisuuksia. Vain aikaa on liian vähän. Elämä on jatkuvaa priorisointia, eikä oikeasta ratkaisusta ole varmuutta..
Blogin tekeminen opiskelujen tueksi on tuntunut mukavalta. Blogin, wikin ja verkkoympäristöjen käyttäminen opiskeluun edellyttää uutta opiskeluasennetta. Työpaikallani kauhistellaan kaiken julkisuutta: "Entä jos ei halua, että kukaan näkee tehtäviäsi?" Paljastamme paljon itsestämme, meidän pitää luottaa toisiimme ja olla rohkeasti sitä mitä olemme. Se on myös valmistautumista opettajuuteen. Samalla me opimme paljon
 toisiltamme. Se, jos mikä, on ollut hieno kokemus.
 Kirjoittaminen on jälleen arvossaan. Joku väitti vielä parikymmentä vuotta sitten, että suomen kieli katoaa, köyhtyy ja kurjistuu. Kirjoittaminen kuului vai kirjoittamisen ammattilaisille ja lukion tytöille. Verkossa informointi on puhaltanut hengen kielelliseen ilotteluun ja sana-akrobatiaan, jota asiaan mieltyneet esimerkiksi facebookissa monien riemuksi harjoittavat.

Verkko kuin tori

Verkko-oppiminen on paljon muutakin kuin nauhoitettuja luentoja ja skannattuja kirjoja. Verkko-opetukseen on mahdollisuus yhdistää multimediaa, elokuvaa, musiikkia, pelejä, virtuaalimailmoita ja ties mitä. Harva meistä edes muistaa aikaa, jolloin liikkuvan kuvan katsominen tietokoneen ruudulta oli työlästä. Tekniikan kehittyminen on lisännyt verkko-opiskelun miellyttävyyttä ja sujuvuutta. Kaksisuuntainen ääni ja kuva ovat olleet mullistavia. Ihminen ei ole enää tikittäviä bittejä, vaan on tullut näkyväksi ja kuuluvaksi läsnäolijaksi.
Verkko-oppiminen ei ole kuitenkaan pelkkiä välineitä. Pedagogiset mahdollisuudet lienevät mittaamattomat ja vain luovuus lienee rajana. Verkko-oppiminen tarjoaa mahdollisuuksia oppimisoprosessin muokkaamiseen ja pedagogiikan uudistamiseen. Verkon tarjoama yhteisöllisyys lisää motivaatiota opiskella ja kaverista voidaan pitää huolta verkossakin.

Pelisäännöt

Jos tietoliikenne on liikennettä siinä missä autoilukin, tarvitaan luonnollisesti liikennesääntöjä. Verkossa touhuavat samat tyypit kuin torilla; hyvikset ja pahikset. Tekijänoikeudet, someketti ja tietosuoja ovat verkossa toimimisen selkiyttäjiä. Kopiraitti -sivustot tarjoavat ajantasaista, tekijänoikeuslakiin perustuvaa tietoa tekijänoikeuksista teos-määrittelyineen. Entisenä luovan alan ammattilaisena minua huvitti kovin termi "kyhäelmä", joka ei kovin mairittelevalta vaikuta. Valtava verkosta tarjoutuva informaatiomäärä on usein ainakin osittain annettu julkiseen käyttöön, eli public domainiin ja oppilaitosten hankkima digilupa määrittää tarkasti muun verkkomateriaalin käyttörajoitteet.

Sosiaalisen median toimintaohjeita opettajille on tarjolla mm. OPH sivuilla. Ohjeilla piirretään rajaa opettajan julkisen ammatin ja yksityisyyden väliin. Oppilaille hyväksi perusohjeeksi sopii: "kerro facebookissa sama, minkä kertoisit mummollesi".

Tietosuoja, eli henkilötietojen suojaaminen, kuuluu tärkeänä osana opettajan osaamisalueeseen. Opettajilla on  hallussaan salassapidettävää tietoa oppilaista aina kotiosoitteesta sairausdiagnoosiin. Tietosuojaa ohjaa henkilötietolaki, jonka paikalliset ja oppilaitoskohtaiset määräykset kannattaa selvittää.

Tietoturva on keskeinen osa verkossa toimijan turvavarustusta. Tietokone ilman viirustorjuntaa ei liene enää mahdollinen. Jatkuvasti varoitetaan antamasta henkilötietoja tai luottokorttitietoja kovinkaan kevyin perutein. Rahaa kerätään sekä vilpittömäsi että vilpillisesti. Poikkeuksellisen halpoja tuotteita tuskin on olemassakaan ja kalliiden kohdalla on hyvä hankkia riittävästi tietoa tuotteesta. Hyvä ohje on liikkua verkossa kuin etelänmatkalla: ympärille katsellen, mutta lompakosta kiinni pitäen.

Oppimisyhteisö-opintojakson kokeilu ja toteutuksen reflektointi

Tunnustus

Aloitan itsetuntemuksella: Olen kärsimätön ja hätäinen. En voi odottaa rauhassa. Voin odottaa niinkuin joulua odotetaan: poukkoillen, touhuten, fiilistellen ja ahertaen.  Kärsimättömyyteni johti siihen, että pidin opetusharjoitteluun suunnitellun itsetuntemus ja vuorovaikutusosaamisharjoituksen opetustuokion eilen. Opetustuokion sisältö käsitteli sosiaalista mediaa, kännykän käyttöä koulussa ja tietokoneiden käyttöä yleensä. En pystynyt odottamaan. Some-aihe on päässäni tässä ja nyt, eikä enää tammikuussa tai joskus. Silloin on muiden aiheiden aika.

Ajatus alkoi elää oppimateriaaliin tutustumisen myötä. Ryhmädynamiikka ja ryhmän kehitysvaiheet ovat aina kiinnostaneet. Opintonsa aloittavien ryhmäytymistä pyritään edistämään ja vauhdittamaan heti opintojen alussa. Nopea ryhmäytyminen sitouttaa oppilaita ja saattaa saada valinnastaan epävarmat (emmekö me kaikki aina ole?) jäämään epäilemiinsä opintoihin ja oppilaitokseen. Ykkösten opintosuunnitelmassa on "Toiminta Opiskeluympäristössä" - opintojakso, jolloin ryhmä tutustuu toisiinsa, kouluunsa ja alkaa muotoutua ryhmäksi. 
Alku on herkkä ajanjakso, johon ohjaavat opettajat voivat mielestäni vaikuttaa vahvasti. Nuoret, vasta peruskoulusta tulleet, ovat lähinnä sijoittaanet itsensä kouluun vailla tavoitteita. Joidenkin mielestä on kiva tehdä käsitöitä. Jotkut tulivat, kun eivät päässet muualle. Aloittavilla nuorilla on siis kovin harvoin yhteinen päämäärä. Mutta jotain yhteistä aina ihan varmasti on, mikä paljastuu, kun vähän pintaa raaputtaa.

Verkko vei

Innostava Somesanna, verkko-oppimisen materiaalit ja facebookin mainiot käyttöominaisuudet toivat idean opetustuokiosta vasta-aloittaneille. Kiinnostus netin, kännykän saati sosiaalisen median käyttöön opetuksessa suhtaudutaan osastollani hieman nihkeästi. Mutisten hyväksytään, mutta todetaan samaan hengenvetoon, ettei se ole tärkeää, vakavasti otettavaa eikä oikeastaan edes suotavaa. 
Jari Välkkysen työ työpaikassani antoi lisää puhtia innostukseeni ja ilmoittauduin halukkaaksi käymään oppilaiden kanssa läpi tätä rasittavaksi koettua osa-aluetta. 

 Oppilaitoksemme intrasta löysin kiitettävästi perusmateriaalia. Siellä oli hyviä linkkejä somekettiin ja mm. keskustelua kännykän käytöstä oppitunnilla. Valmistun.info - sivustolta löysin tiivistettyä ohjeistusta verkossa käyttäytymiseen; vain joitakin lähteitä mainitakseni. Materiaalia löytyi todella paljon. 

Ai,  mutta minunhan piti tehdä niitä oppimistehtäviä, eikä haikailla omien intohimojeni perään.

 Tehtäväkeskeisestä ryhmäkeskeiseen

Sain pidettäväkseni kaksoistunnin ensimmäisen vuoden opiskelijoista kootun ryhmän kanssa. Suunnittelin opetustuokion pituudeksi noin tunnin,jota asian niin vaatiessa voitiin jatkaa puoleentoista tuntiin. Tunti koostui esittelyosasta, lyhyestä aloituskeskustelusta, parityöskentelystä ja ryhmätöiden purkamisesta. Ryhmätöiden purkaminen tarkoittaa jatkokeskustelua niin kaun, kuin sanottavaa riittää. Oman osuuteni toivoin jäävän lähinnä reflektoivan puheenjohtajan tehtävään. Tarkoituksena kuitenkin sanoa tarpeen tullen jotain painokasta ja ohjaavaa. 

Alkuun ujo ja pidättyväinen ryhmä keskusteli lopuksi innokkaasti ja vuolaasti. Oppilailla tuntui olevan tietyt ennakkokäsitykset siitä mitä aijon sanoa. Teema "Some, tietsikka ja kännykkä" synnytti alkuun puolustelevan linjan. Kun kerroin, että on on hyvä idea tehdä muistiinpanoja kännykällä valokuvaten, kuunnella musiikkia yhdellä kuulokkeella työtunneilla ja käyttää kännykän kalenteria, vapauduttiin ryhmässä selvästi hieman. Kännykkäriippuvuudesta syntyi jo oikeaa keskustelua ja tiedostavan itsekriittisiä tunnustuksia. 
Facebook-aihe oli aluksi tyrmäävä. Vain kaksi tunnusti käyttävänsä. Rohkaisin muitakin tunnustamaan kertomalla omista kokemuksistani ja facebookin monipuolisita mahdollisuuksista. 

Parityöskentelyssä oppilaiden piti keksiä aiheeseen sopivia kysymyksiä, joihin yhdessä vastattaisiin. Jo aiemmin käsitellyt kysymykset sallittiin, jos niissä oli jäänyt joku asia askarruttamaan. Parityöskentely ei varsinaisesti onnistunut, vaan oppilaat ryhtyivät listaamaan kysymyksiä isommalla joukolla. Hyväksyin toiminnan, keskustelu tuntui olevan kovin innostunutta. 
 Ryhmä valmisti siis kysymyksiä aiheesta. Kysyjä vastasi siihen ensin itse ja sen jälkeen kaikki ne, jotka halusivat. Autoin ujoimpia raivaamalla heille puheevuoroja. Keskustelut rönsyilivät kovasti, mutta silti niistä pystyi poimimaan oppilaille tärkeitä asioita. 

Ne tietää sittenkin...

Yhteenvetona tästä opetustuokiosta, joka oikeastaan oli nuorten elämän avaamista, voisin todeta seuraavaa. 13 oppilasta 14 oli kuin olikin facebookissa. Nuoret olivat tietoisia siitä, milloin kännykkää tulee hoivattua liikaa ja käytettyä väärin. Opiskelu verkossa oli tuttua alakoulusta, mutta ei enää yläkoulusta. Facebookin mahdollisuuksia ei tunnettu (mm. mahdollisuus muodostaa ryhmiä). Pari oppilasta kertoi pelaavansa paljon ja tiesivät, että sitä pitäisi vähentää. Mietittiin yhdessä, miten pelaamisella voi edistää oppimista. Muutama oppilas kertoi haaveilevansa elämästä ilman tietokoneita ja kännyköitä. Oman koulun oppilas-intraa ei osattu käyttää (sekava se onkin). Ja pisin keskustelu, joka piti lopettaa väkisin, koska aika loppui: Kaikki oppilaat olivat kokeneet joko kännykkäkiusaamista tai kiusaamista netissä (nettipeleissä, fb:ssä, blogin palautteessa) jossakin elämänsä vaiheessa. 

 Oppilaat kuuntelivat vakavina, kun kerroin kiusaamisen(missä tahansa) täyttävän rikoksen tuntomerkit. Niitä voi sovitella ja selvittää. Kiusaamisesta kannattaa aina kertoa aikuisille ja aikuisia saa velvoittaa puuttumaan kiusaamiseen. Keskustelimme myös kiusaamisen määrittelystä ja jokainen sai vastata itselleen kysymykseen, oliko joskus itse syyllistynyt kiusaamiseen. Jos oli, niin sovittiin, että se loppuu.  

Osastollamme on joka vuosi selvitelty muutamaa kiusaamistilannetta ja yhteistä niille on ollut toimiminen kännykällä ja verkossa. On ollut vihasivustojen perustamista, perättömiä juoruja, luvattomia ikäviä valokuvia ja haukkumista ja herjaamista. Kiusaajat eivät ole osanneet jälkikäteen kertoa mitää syytä toiminnalleen. Ei vaan tullut ajateltua. Ihminen on sellainen.
Opetustunti oli itselleni elämys. Tunti ei edennyt suunnitelman mukaan, mutta keskutelu oli vapautunutta ja luottamuksellista. Oppilailla oli tarve puhua ja siihen tarvittiin varmistus siitä, että kuuntelen heitä ja olen ns. samalla puolella. Minun ei tarvinnut olla nuorekas eikä mitään muutakaan, mitä en ole. 

Keskustelu jäi kesken ja sovimme, että joskus jatketaan. 



.