Esteettömyys ja saavutettavuus aineettoman ja rakennetun ympäristön peruslähtökohdaksi

Saavutettavuus (accessibility)-käsite tunkeutui tajuntaani oman vammautumiseni myötä 2008. Siihen asti olin ajatellut, että ei koske minua. Koskee vain joitakin marginaalisia ryhmiä, joille pitää tarjota jotain jeesausta arkielämän pulmatilanteisiin.

Apuvälineitä armosta

 Asenteeni, kuten monen muunkin, oli ylemmyydentuntoinen: Vasurille tai vaivaiselle jotkut erikoissakset, ei sillä laadulla niin väliä. Olin tutustunut nivelreumaa sairastavan anoppini paksukahvaisiin leipäveitsiin ja jatkettuun avaimenperään. Tuotteet olivat laadultaan vaatimattomia ja niiden saamiseksi tarvittiin erikoislääkärin lausunto. Apulaite kenkien jalkaan laittamiseksi pitikin sitten anoa ylemmältä taholta, täyttää lomakkeita ja muuta byrokratiaa. Yksinkertainen yritys ostaa haluttu tuote ei onnistunut, se oli varattu pukemisongelmaisille diagnoosia vastaan.

Sormet puuttuvat vuoden kerrallaan

Omat apuvälinetarpeeni olivatkin sitten vaikeammin todistettavissa. Oikea käteni vaurioitui ruohonleikkurin terään ja jätti etu- ja keskisormiin kivuliaat tyngät. Nimetön jäi lähes kokonaiseksi, mutta toiminnaltaan vajaaksi. Tarvitsin amputaatiosta väitelleen erikoislääkärin lausunnon, jotta pääsin yliopistosairaalan toimintaterapeutin konsultaatioon. Lisäksi sain ostaa yliopistosairaalan myymälästä kynän varteen pujotettavan muovipötkylän ja toimintarajoitteisten avaimenperän. 
Henkilökunta oli ystävällistä, mutta koko touhu nöyryyttävää. Lisäksi sosiaalibyrokratia kohteli minua kuin rikollista. Aina uudestaan ja uudestaan jouduin hankkimaan todistuksen puuttuvista sormenpäistä, aivojen neglegt-oireyhtymästä ja kipusairaudesta. Minusta oli tullut jotenkin poikkeava, jonka piti niska nöyränä kerjätä vähäisinkin hoito ja apu. Ja lopuksi jäädä sitä ilman. Vähemmästäkin aloin kävellä hieman kumarassa.

Vähän hankalaa pitää olla

Näiden kokemusten koulimana aloin miettiä tätä merkillistä järjestystä, jonka mukaan meitä toimintarajoitteisia marssitetaan. Miksi kuka tahansa ei saisi ostaa koukkua, joilla olisi helppo pukea kengät? Miksi avaimen kääntäminen lukossa on usein niin hakalaa? Eikö helpottavia välineitä voisi olla kaikille? Työpaikallanai törmäsin merkilliseen järjestelyyn: Pelastustoimelle ja pyörätuoliväelle rakennettiin luiska ja sisäänkäynti. Ovesta oli vaivatonta kuljettaa raskaita tavaroita ja siitä muodostui helppoudessaan suosittu kulkuväylä. Sen käyttö kuitenkin kiellettiin, koska se oli vain poikkeuskäyttöön ja pyörätuoleille. Jotta sitä olisivat voineet käyttää kaikki muutkin, olisi siihen pitänyt rakentaa tuulikaappi. Huoh!

Design for All

Ei esteettymyys ja saavutettavuus pitäisi kuitenkaan olla mikään kakkosvaihtoehto vaan lähtökohta. Esteettömyys suomalaisena terminä mielletään rakennetun ympäristön ratkaisuiksi, joilla lisätään toimintakyvyltään rajoittuneiden ihmisten mahdollisuuksia toimia. Saavutettavuus on laajempi ilmaisu ja sen sanavartalo synnyttää myönteisemmän mielikuvan kuin esteettömyys (vrt. este - saavuttaa). Design for All -käsitteelle on vaikea osoittaa tarkkaa suomennosta, mutta saavutettavuus on ehkä paras käytössä olevista.

Design for All tarkoittaa sellaisia suunnitteluun liittyviä strategioita ja keinoja, joilla edistetään ympäristöjen esteettömyyttä, palvelujen saavutettavuutta ja tuotteiden helppokäyttöisyyttä kaikille kuluttajille. (Tahkokallio, 2009). Nykyaikaiseeen ihmiskäsitykseen kuuluu tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, ja Design for All- käsite on sen mukainen.
Design for all -käsite tuo mm palvelumuotoilun osittain aineettomat tuotokset ihan uudelle tasolle. Se ulottuu nyt jo palveluihin, järjestelmiin, digitalisaatioon ja rakennetun ympäristön ratkaisuihin. DfA kääntää esteettömyys-käsitteen mukavasti päälaelleen. Mennään niiden ehdoilla, joille saavutettavuuden rakentaminen tuottaa korkeimman tason ja parasta laatua monipuolisuudesta tinkimättä. Se ei ole keltään pois.


 Lähde:

www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80387/df346a7c-aacc-49ff-b164-4ef1fe05c64a.pdf?sequence=1
   

                       Kuvatutkielma taiteen ja luonnon kauneudesta                                   Ovatko luonnon aikaansaannokset aina "kauniita" ?

Onko kömpelö Ite-taide aina "rumaa"?

 

 

Voiko sommittelu yksin luoda kauneutta?

 

                  Synnyttääkö tunnelma kauneuden kokemuksen?

                                   Miksi kukkien kauneus puhuttelee?

valokuvat: Liisa T.

Tulppaani, kauneudessaan hyödytön

Kauneuden sietämätön määrittelemättömyys

Viisautta valomerkin jälkeen

Jos minulta kysyttäisiin, mistä olen eniten väitellyt elämäni aikana, olisi minun helppo vastata. Tämän tästä löysin itseni hedelmättömästä väittelystä kauneudesta ja rumuudesta, taiteesta ja sen olemattomuudesta, hyvästä  ja huonosta taiteesta ja vielä, usein valomerkin jälkeen, hyvästä ja huonosta taiteilijasta. Taiteilijan hyvyys ja huonous piti lisäksi osata ilmaista niin, ettei sitä sanoisi suoraan, koska se oli moukkamaista. Ja moukkamaisuus oli vielä pahempaa, kuin huono taiteilijuus.

Me 80-luvun taiteilijuuden liepeillä pyörineet halusimme aina uudestaan ja uudestaan paljastaa keisarin uudet vaatteet; paljastaa huijauksen ja puutteellisen taiteilijuuden. Siihen lukeutui aikanaan kaupalliset mielihalut (oikea taitelija ei halua ansaita), jäljittelyyn taipuvaisuus (halusimme, että pyörä keksittäisiin aina uudestaan) ja liian tavallinen olemus (siisti tukka, puhtaat vaatteet). 

Onneksi kasvoin nopeasti tuosta määrittelemisen puberteetista hieman tukevammalle arviointipohjalle, mutta kaupalliset pyrkimykset ja teennäinen työjälki paljastivat minussa vieläkin hieman itseriittoisen tietäjän. Kullakin meistä tuon ajan lapsista oli polttava halu olla taidefilosofi vailla vertaa, ikään kuin niitä ei olisi ollut jo ihan tarpeeksi ilmankin.

Kauneudesta hyvään makuun

Immanuel Kant (1790) näki tulpaanin kauneuden puhtaimpana ilmestymänä. Sen kauneus oli hyödytöntä ja pyyteetöntä. Se tuotti vain kauneuden kokemuksen vailla suurempia tavoitteita. Jean Jaques Rousseau piti kauniina vain luonnollisia, keinotekoisesti muokkaamattomia asioita. Kantin lailla hän liitti pyyteettömyyden osaksi kauneutta. Hyötyajattelu, tuhlailu ja ahneus tuhosivat rousseaulaista kauneutta. Kauneuden filosofian rinnalla herättiin arvioimaan hyvää makua, jonka katsottiin kuuluvan osana sivistukseen ja hyväosaisuuteen. Hyvään makuun yhdistettiin hyödyllisyyden estetiikka, jonka perinnöstä saimme nauttia Wetterhoff-vuosina. Wetterhoffin esteettiseen traditioon kuului järkähtämätön sitkeys tuottaa uupumatta sekä kaunista että hyödyllistä. Naiskuva oli miehekkään ylevä ja rousseaulaisittain tuhlailua, holtittomuutta ja muuta huikentelavaisuutta paheksuttiin syvästi.

Vaikutteiden silottamana

Mitä minun taidefilosofiastani lopulta kuoriutui? Miten vaikutti puritaaninen Wetterhoff savuisissa gallerioissa, megalomaanisissa taidekeskuksissa ja  kansallisissa kulttuuritapahtumissa marinoituneeseen aamuyön inttäjään? Pehmensikö Fredrikan tyttärien hyödyllisyyden ja hyvän maun estetiikka kotoperäisen taidefilosofin argumentit?

Liki kolmekymmentä vuotta ehti kulua, ennen kuin pysähdyin tämän pohdinnan äärelle. Siperia opetti, eli toimeentulon välttämättömyys auttoi ymmärtämään, että ansaitakin täytyy. Hyvä maku ei ole aina pahasta. Suuri yleisö, niin teatterissa kuin kuvataiteen kentällä, pitää arvossaan ammattimaista osaamista ja varmaa kädenjälkeä. Jäljittelyä paheksun silti vieläkin ja aina minusta väittelijä kuoriutuu, kun argumentit ovat tarpeeksi innostavia. 

  

.   

Sir Henry Baskerville (Lasse Sandberg) ja hovimestari Barrymore (Matti Onnismaa) Baskervillen Koira -musikaalin harjoituksessa v. 1999. Kuva Terho Aalto

Sherlock Holmes (Juha Haanperä) , tohtori Watson (Risto Korhonen) ja Mr Frankland (Asko Sahlman) . Kuva Terho Aalto

Tarinallisuus ja eläytyminen teatteriesityksen suunnittelun apuvälineenä

Teatteriesityksen tarinallinen taustoittaminen visualisoinnin tueksi on ehkä hauskimpia töitä, mitä tiedän. Näytelmän pukujen suunnittelu on alkanut synopsikseen ja tekstiin tutustumalla. Samaan aikaan on ryhdytty miettimään asioita, joita teksti ei kerro. Näytelmien kirjoittajat sijoittavat mielellään näytelmänsä johonkin aikakauteen, paikkaan ja vuodenaikaan. Jotkut kirjoittavat parenteesiin jopa äänenpainot ja näyttelijöiden ilmeet. Näytelmäkirjailijat kuvailevat toisinaan myös lavastuksen yksityiskohtineen.

Visualisoinnin valinta

Onneksi näin ei aina ole. Tai jos onkin, ei ohjeita noudateta; paitsi, jos näytelmien tekijänoikeudet sisältävät yksityiskohtaiset ohjeet näytelmän toteutuksesta orkestraatiosta esiintyjien ihonväriin. Tämä on kuitenkin poikkeus. On tavallista, että ohjaaja on miettinyt valmiiksi näytelmän tyylilajin. Visuaalinen työryhmä, lavastaja ja pukusuunnittelija ovat voineet ideoida yhdessä ohjaajan kanssa kokonaisvisualisoinnin. Joskus tarinan kannalta pienetkin asiat, esim sää tai vuodenaika, saavat näkyvän ilmenemismuodon.
Näytelmän teksti antaa perustan roolihenkilön hahmolle. Lopullinen ulkoasu on pukusuunnittelijan, ohjaajan ja näyttelijän itsensä yhteisesti sopima. Sillä kerrotaan rajaton määrä näytelmään ja roolihenkilöön liittyviä asioita. Tarinallisuus lähtee kuitenkin aina konkretiasta, jota on ryhmässä helppo käsitellä. Roolihenkilölle määritellään ikä, sukupuoli, ammatti. varallisuus, tavoitteet ja juonenkulun mukaiset muutokset. Nämä määritelmät voidaan jättää myös tekemättä, mikä on valinta sekin. Tätä ennen on valittu näytelmälle aika, paikka, tyylittelyn taso ja usein myös viitekehys kuvataiteesta, arkkitehtuurista tai jostan visuaalisesta ilmiöstä. On myös tavallista, että ohjaaja tuo visualistien ensimmäiseen palaveriin yhden ainoa kuvan, jonka pohjalta suunnittelu alkaa. Josku visualisoinnin lähtökohtana on ilmiö tai käsite, jota ryhdytään kuvittamaan. 

Moodboard

Tarinallisen käsittelytavan kulmakivi on moodboard. Siihen kootaan kaikki se, mistä on jo keskusteltu ja se mitä ei voi sanoittaa. Onnistunut moodboard palvelee koko työryhmää koko prosessin ajan. Parhaimmillaan se on värikartta, tyylilajidokumentti, hahmogalleria ja ajankuva. Moodboardin kuvitettu tarinallisuus voi kertoa draamasta myös sen jännitteisiin liittyviä asioita: kuka on vihollinen tai vastapari, mitä halutaan voittaa tai mikä on tarinan muutos, vain joitakin mainitakseni.

Eläytyminen

Tarinallisuuden parina kulkee eläytyminen. Muotoilun maailmassa puhutaan empaattisesta muotoilusta, jonka sisarpuolena pidän eläytymistä. Törmätessäni käsitteeseen "empaattinen muotoilu" tarkistan aina, voiko empaattinen -sanan korvata sanalla "eläytyvä", jolla on suomenkielinen etymologia. Eläytyminen on tarkka ilmaisu toiminnalle, jonka avulla tarinallisuudesta saadaan tuotettua tietoa visualisoinnin tarpeisiin. Eläytymällä sijoitamme itsemme näytelmän maailmaan ja annamme valitun maailman kertoa meille itsestään. Saadun informaation määrä on suoraan verrannollinen tehdyn taustatyön määrään. Kattava ja perusteellinen tiedonkeruu ja runsas kuva-aineisto synnyttävät näytelmän hahmot kuin itsestään. Eläytyminen on luonteva työskentelytapa teatterissa, koska kaikki työryhmässä tekevät sitä. Voidaan puhua myös kuvittelusta, mutta eläytyminen on rajatumpaa, kontekstisidonnaista luovaa ajattelua.


Esimerkiksi Baskervillen Koira-näytelmän hovimestari Barrymore (yläkuva): Baskervillen kartanon ikääntyvä ja synkkä, mutta kohtelias palvelija, joka vaimonsa kanssa huolehtii kartanosta sen ollessa tyhjillään. Pariskunnalla on jokin synkkä salaisuus ja heidän ympärintönsä on tumma ja hämärä kartano Baskervillen nummilla. Henkilöhahmot määrittyvät muutamalla lauseella. Lavastuksen ratkaisut synnyttävät roolihenkilöiden puvustuksen suuntaviivat ja näyttelijöiden vastaantulo täydentää kokonaisuuden.
 Lopputulos on osiensa summa ja vähän enemmänkin.  

Semiotiikasta: Kun aika muuttaa ikonin symboliksi ja sen ohi

Kun aika käy käsiksi tuttuihin ikoneihin

Kaikki alkoi likaisesta liikennemerkistä, joka varoitti autoilijoita lapsista tiellä. Merkin pinnalla oli rapaa ja tunsin vastustamatonta halua pyyhkiä se pois. Merkissä pidempi lapsista, polkkatukkainen lyhyeen mekkoon pukeutunut tyttö pitää kädestä pientä polvihousuista poikaa. Kuva on kuin alakoulun aapisesta 50-luvun puolivälistä, jolloin suuret ikäluokat aloittivat kansakoulun. Tai Marjatta Kurenniemen ja Maija Karman lorukirjasta "Kaksi Kukkopilliä", sekin 50-luvulta.

Samalla, kun suuret ikäluokat juhlivat seitsenkymppisiään, pysyvät lapsista varoittavan liikennemerkin somat pienokaiset muuttumattomina ja ikinuorina. Liikennemerkki on niin tuttu, että kukaan ei kyseenalaista pulavuosien disainia saati sen sisältämää varoitusta. Liikennemerkkejä pidetään ikoneina, kukaan ei kiistä niiden informaatiota. Niin minullekin oli käynyt. Piti elää näin pitkään, että aloin tutkia kuva-aiheeseen valittua ajankuvaa ja hahmoja. Liikennemerkit veivät minut "merkkikävelylle" lähimaastoon. Oli liian hämärää valokuvaamiseen, mutta ei havainnointiin. 

Tuskin olin toipunut 50-luvun silkohapsista kun muistin junanradasta varoittavan merkin. Toistaiseksi en tiedä, mahdetaanko tätä yllä olevaa liikennemerkkiä käyttää, mutta ihan lähiaikoina olen moisen nähnyt. Ovathan niin lättähatut (oik. kiskobussi)kuin pendoliinotkin olleet kauan junan perusmuoto vetureista puhumattakaan. 

Onko liikennemerkki siis enää ikoni. Muistuttaako se esittämäänsä asiaa suoraan vailla tulkinnan mahdollisuutta? Se on kyllä vakiinnuttanut asemansa, mutta riittäkö se? Entä jos kaikki kaltaiseni saivartelijat ja viimeisen kiven kääntäjät alkaisivat tutkia liikennemerkkien kuva-aiheita ja ajankuvaa?

 Onko se enää edes symboli? Voidaanko junanradasta varoittaa kuvalla, joka esittää yli sata vuotta sitten kiskoilla kulkenutta veturia?

Arvaan, että sittenkin voi. Mitä olisivat vaihtoehdot? Liikennemerkin kuvan tulee olla yksinkertainen ja yksiselitteinen. Ihan tavallinen perusjuna taitaisi muistuttaa liikennemerkkien kuvakielellä kovin paljon onnikkaa, nysseä tai vekkaa.    

   

Lontoossa eloretkellä

 Se punainen! Sitä oli A-studon lavasteissa, kansanedustaja Timo Heinosen solmiossa, Tupperwaren uusin juomapullo on sellainen, turkiksia, käsilaukkuja, saapikkaita ja ihan mitä vaan! Leiskuvan punainen liekehtii syksyn trendeissä halusit tai et. Nyt se yhdistyy usein mustan kanssa, saa kumppanikseen yhtä hohtavan vihreän ja lyö kättä kullan eri sävyjen kanssa, kuin 90-luvulla konsanaan.

Tekokarvaa, lyhyitä toppatakkeja, haalistuneita farkkuliivejä merkkeineen ja strasseineen. Joku vaate oli kuin suoraan poikaystäväni eteisnaulakosta vuodelta 1979. Hinta nelinumeroinen, puntaa.

 Saumat ulospäin. Tämän keksin muka itse ja niin luulevat mone muutkin, sukupolvi toisensa jälkeen. Väljiä, epäsymmetrisiä ja outoja, kuin ihminen itse. Sitten välissä tavallinen valkoinen t-paita (Guggi pyytää siitä 160£). Kurttuiset kotkotukset, kansanomaisen kirjonnan jäljittelyt ja kirkkaanväriset tekoturkikset saavat aina seurakseen valkoisen t-paidan, joka voi olla väljä tai ei.

Pliseeraukset digiprintattua pölyesteriä, sifonkia, voileeta.


Katukuvan (ja takkiosastojenkin) uutuus ja outous olivat hihan kiinnityssaumasta osittain auki olevat olkapäät. Irralliset pyöriöt lerpattivat lämpimässä tihkusateessa ja nutun helmakin päättyi reilusti ennen napaa. Alla se valkoinen t-paita ja joka poimun pohjan kautta kulkevat slimmit leggarit (huh).

Mutta kivalta se kaikki aina näyttää. Tunnetta toki vahvistaa mahdollisuus pukea niinkuin haluaa. Näitä tyyppejä näki lähinnä Oxford streetillä. "Omassa" kaupungiosassani Shoreditch:issä kadut täyttyvät maahanmuuttajista, jännittävistä hipstereistä, taideopiskelijoista ja eläkeläisistä.

 Mitä ihm...

Mustaa, punaista, perinnetekstiilijäljitelmää, kullankeltaista.

Pradan uudet, niitä laitettiin esille 11.8.2017 Selfridgen muotiosastolla.


Näin lähestyn kaukaa ja kaartaen varsinaista tehtävää.



Kuvat: Liisa Turtiainen

KEHITTÄMISTYÖ 3

AMMATILLISEN OPETUKSEN LAATUSTRATEGIA

JOHDANTO

Opetusharjoittelussa ollessani sain käsiini opetusharjoitteluoppilaitokseni laatukäsikirjan. Uteliaisuuteni heräsi ja päätin ottaa selvää, mitä tuo käsikirja kätki sisälleen ja miksi se oli syntynyt.

Opetusministeriö asetti vuonna 2010 työryhmän valmistelemaan ehdotusta ammatillisen koulutuksen laatustrategiaksi, jonka tuli kattaa kaikki ammatillisen koulutuksen järjestämismuodot. Jo edellisessä KESU:ssa (Koulutus- ja kehittämissuunnitelma 2007-2011)oli todettu tarpeelliseksi perustaa kansallinen ammatillisen koulutuksen laatustrategia tukemaan koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia koulutuksen kaikkien osa-alueiden laadun parantamiseksi.(OKM  2012,41)

 Työryhmän keskeiset ehdotukset laadunhallinnan strategisiksi linjauksiksi ja niitä tukeviksi kehittämistoimenpiteiksi kirjattiin Ammatillisen koulutuksen laatustrategia 2011- 2020 – julkaisuun. Työryhmä laati kymmenkohtaisen listan kehittämistoimenpiteistä tavoiteaikatauluineen ja ehdotuksineen. Ammatillisen koulutuksen laatustrategia linjaa laadunhallintaa kaikessa ammatillisessa koulutuksessa ja sen eri järjestämismuodoissa. Laatustrategian yhtenä keskeisenä tavoitteena on luoda yhdensuuntaiset periaatteet ammatillisen koulutuksen eri toimijoiden laadunhallinnalle.  Strategia ei ota kantaa laadunhallintajärjestelmän toteutustapaan.  Koulutuksen laadulla tarkoitetaan koulutuksen kykyä vastata sille asetettuihin tavoitteisiin ja asiakkaiden tarpeisiin. Laatustrategiaohjelman laadintaa on ohjannut myös eurooppalainen ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksen viitekehys (EQAVET). (OKM 2011,11-12.)

 Käsittelen laatustrategiasuunnitelman sisältöjä melko yleisellä tasolla ja tarkastelen laatustrategian tavoitteita ja menetelmiä yksityiskohtaisemmin Ammattiopisto Tavastian laatukäsikirjan avulla.

MIKSI LAATUSTRATEGIA?

Säädöksiin perustuva laadunhallinta sisältää tällä hetkellä mm. järjestämislupasäätelyn, tutkintojärjestelmän, koulutuksen järjestäjän itsearvioinnin, rahoitusjärjestelmän ja osallistumisvelvoitteen toimintansa ulkoiseen arviointiin. Säädöspohjainen laadunhallinta täydentyy vapaaehtoisuuteen perustuvilla menetelmillä. niitä ovat vuosittain järjestettävä ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailu ja ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositus. (OKM 2011,11.) 

Ammatillisen koulutuksen laatustrategia linjaa kokonaisvaltaisesti laadunhallintaa. Työelämän, työmarkkinoiden ja osaamistarpeiden nopea muuttuminen, väestön ikääntyminen, sekä julkisen talouden kestävyysongelmat ja tuottavuuspaineet edellyttävät, että ammatillinen koulutus tuottaa joustavasti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti työelämän edellyttämää korkeatasoista osaamista. Tämä asettaa kasvavia vaatimuksia ammatilliselle koulutukselle ja sen järjestämiselle.

Ammatillisen koulutuksen laadun varmistamiseksi ja kehittämiseksi on kaikilla tasoilla kehitettävä tavoitteellista ja läpinäkyvää laadunhallintaa siten, että sen avulla voidaan osoittaa toiminnan ja tulosten korkea laatu kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Laatustrategian ensisijaisina kohderyhminä ovatkin ammatillisen koulutuksen järjestäjät ja niiden omistajayhteisöt sekä opetushallinto. (Koulutuskuntayhtymä Tavastia 2014,20; OKM 2011, 9-10.)

Muuttuva toimintaympäristö lienee työelämän ammatilliselle koulutukselle asettamista haasteista merkittävin. Globaalin työnjaon muutokset ja kilpailu asettavat täysin uudenlaiset tavoitteet osaamiselle. Elinkeino- ja ammattirakenteiden muutokset, työvoimatarpeen nopeat vaihtelut ja ammattitaidolle asetetut, myös rajusti muuttuvat vaatimukset muuttuvat hämmästyttävän nopeasti ja edellyttävän koulutuksen järjestäjältä ennakoinnin kykyä, joustavuutta ja joskus jopa ennustajan lahjoja. Ikärakenne, alueellinen jakauma, aluerakenteen muutokset ja muut väestökehityksen muutokset tulee huomioida koulutuksen laatustrategisissa linjauksissa. Muutoksesta on tullut pysyvä olotila työelämän rakenteisiin ja niihin on koulutuksen kyettävä vastaamaan. Työurat pirstoutuvat ja työn tekemisen taustalla olevien arvojen muutokset näkyvät työntekijöiden tulevaisuusorientaatioissa. Työurien tulisi pidentyä ja ammattitaidon päivittämiselle tulisi löytää resursseja elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti. (Tammilehto 2012)

Raha puhuu myös laatustrategiassa. Julkisen talouden voimavarat eivät nykyisellään riitä kustantamaan nykyrakenteista yksikköhintaperusteista ammatillista opetusta, kuten ei muitakaan julkisen hallinnon palvelujärjestelmiä ja -rakenteita. Laatustrategia näyttääkin tietä laatuperusteiselle rahoitukselle, joka toistaiseksi on vapaaehtoista laatukilpailua, mutta kuitenkin jo huomionarvoinen osa toiminnan rahoitusta.(Koulutuskuntayhtymä Tavastia 2014,30.)

Erityistä huomiota laatustrategiatyön linjauksista saa elinikäisen oppimisen edistäminen. Huomion kohteina ovat koulutuksen rajapinnat, työpaikoilla tapahtuvan oppimisen ja osaamisen kehittäminen, työn ja koulutuksen vuorottelu sekä erilaisissa oppimisympäristöissä tapahtuva oppiminen. Laatustrategia kattaa työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän sekä henkilöstökoulutuksen siltä osin kuin ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat koulutuspalveluiden tuottajina.(OKM 2012, 40.)     

 Laatustrategian tavoitteena on toimia johtamisen välineenä eri konteksteissa. Koska ammatillisen koulutuksen järjestäjillä on laaja toimintavapaus opetuksen järjestämisen suhteen, tarvitaan yhdensuuntainen laatujärjestelmä toiminnan laadun mittaamiseksi ja vertailun mahdollistamiseksi. Samalla laatustrategia tukee oppilaitoksen omia laadunhallinnan tavoitteita ja tekee näkyviksi kehittämistarpeita. (OKM 2011, 11.) 

 

LAATUTYÖ AMMATTIOPISTO TAVASTIASSA

Koulutuskuntayhtymä Tavastiassa laatukäsikirja kuvaa laatujärjestelmän ja kertoo kuntayhtymän tavan toimia niin, että koulutukselle ja sen tukipalveluille asetetut tavoitteet saavutetaan ja koulutusta kehitetään jatkuvasti. Yksi laatukäsikirjan tavoitteista on toimintojen yhtenäistäminen eri yksiköissä. Yhteiset prosessit ja ohjeet mahdollistavat yhtenäisen tavan toimia. Niistä henkilökunta voi tarkistaa menettelyn vaiheet, hyväksymistavat ja vastuut sekä toimia niiden mukaisesti. Lisäksi prosesseissa ja ohjeissa on nähtävissä toimintaan liittyvät asiakirjat ja niiden arkistointitavat.

Laatupolitiikasta vastaa kuntayhtymän johtaja ja samalla hän huolehtii siitä, että johtotiimi kehittää laatukäsikirjaa systemaattisesti. Kuntayhtymän johtaja on lisäksi vastuussa siitä, että kaikille osastoilla toteutetaan yhtenäistä laatupolitiikkaa.

Osastojen päälliköt ovat vastuussa tulosyksiköidensä osalta laatukäsikirjan prosessien ja ohjeiden toteutuksesta ja sisäisestä auditoinnista. Osastojen päälliköiden vastuulla on henkilöstön ohjaaminen ja kouluttaminen laatuasioissa ja lisäksi he vastaavat siitä, että koko osastolla on ajan tasaiset tiedot laatukäsikirjan sisällöstä ja päivitetystä prosesseista.

Johtotiimi vastaa laatukäsikirjan prosessien ja ohjeiden päivitysten koordinoinnista, uusien prosessien ja ohjeiden laadinnan organisoinnista ja laatukäsikirjan ylläpidosta. Johtotiimi laatii vuosittain auditointisuunnitelman ja se on myös vastuussa suunnitelman toteuttamisesta. (Koulutuskuntayhtymä Tavastia 2014,20.)

Ammattiopisto Tavastia kirjaa laatutyön lähtökohdat varsin käytännönläheisesti. Laatukäsikirja kertoo, mitä on jo tehty, mitä on tekeillä ja mitä suunnitellaan. Ammattiopisto Tavastiassa on tehty laatustrategian mukaista laatutyötä vuodesta 2010. Opetuksen prosessit ja tukipalveluiden palvelutasokuvaukset on laadittu ensimmäisenä laatutyövuonna. Erilaisia työtä ohjaavia dokumentteja ja lomakkeita on laadittu ja tuotu tarvitsijoiden ulottuville oppilaitoksen intraan. Suunnitteilla on yhdenmukaistaa toimintatapoja ja laatia niihin toimiva ohjeistus. Ohjeistuksien laadintaan halutaan vahva panos niiltä, joiden työtä ohjeistus koskee. Ohjeita ei tehdä dokumentoinnin vuoksi, vaan ainoastaan sellaiset asiat ohjeistetaan, joita oikeasti tarvitaan.  Laadunhallintaa pyritään eriyttämään oppilaitoksen omiin tarpeisiin sopivaksi, eikä sertifiointi ole lähiaikojen tavoitteena. Tavoitteena on kerätä kuntayhtymän strategia, ohjelmat, toiminta- ja taloussuunnitelma sekä tuloskortti yhtenäiseksi suunnittelujärjestelmäksi. (Koulutuskuntayhtymä Tavastia 2014,2.) 

Laatustrategian asiakkuus voidaan käsittää laajasti. Asiakkaita ovat niin oppilaat, omistajat, henkilökunta kuin sidosryhmätkin. Asiakkuus-ajattelun näkökulmasta laatustrategian merkitys kirkastuu palveluksi, josta kaikki osalliset hyötyvät. Laatustrategian asiakas on myös toiminnan harjoittaja itse, koska laatukäsikirjaan kirjatut asiat ovat oiva keino tehdä näkyviksi oman toiminnan tehokkuus ja laatu.  Laatustrategia avautuu Demingin laatuympyrän kautta jatkuvan kehittymisen malliksi. Plan-Do-Check-Act–malli kuvaa hyvin laatujärjestelmän toimintaa, joka ei tule koskaan valmiiksi ja etenee kohti erinomaisuutta. (Koulutuskuntayhtymä Tavastia 2014, 3.)

LAATUSTRATEGIASSA LINJATTUA

Ammattiopisto on ottanut esille muutaman laatustrategialinjauksen ja on kirjannut ne laatukäsikirjansa tulevaisuuden suunnitelmiin. Se toteaa opetushallinnon kehittävän ammatillisen koulutuksen ohjausvälineitä läpinäkyviksi mikä tarkoittaa, että ne ovat selkeitä, ymmärrettäviä ja kaikille yhteisiä. Ammatillisen koulutuksen ohjausvälineiltä edellytetään myös laadun varmistamista ja kehittämisen tukemista. Tämä tarkoittaa rahoitusjärjestelmän, tutkintojärjestelmän ja perusinformaation selkeyttä ja yhdenmukaisuutta.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjillä tulee olla vuoteen 2015 mennessä henkilöstön kanssa yhdessä luotu ja käyttöönotettu laadunhallinnan toimintajärjestelmä, jota parannetaan toimintaympäristössä tapahtuvien jatkuvien muutosten vaatimalla tavalla.

Ammattiopisto Tavastia ottaa käyttöönsä ammatilliseen koulutukseen sopivan laadunhallinnan jatkuvaan parantamista tukevan laadunhallintajärjestelmien auditointiprosessin ja kriteeristön. Auditointien keskeiset tulokset julkistetaan. Lisäksi koulutuksen ulkopuolista arviointia ja opetushallinnon toteuttamaa seurantaa kehitetään yhdessä laadunvarmistusjärjestelmän ulkopuolisten auditointien kanssa siten, että niistä syntyy koulutuksen laadun jatkuvaa parantamista tukeva kokonaisuus. Auditoinniksi katsotaan määrämuotoinen ja objektiivinen arviointi sen selvittämiseksi, onko auditoinnin kohteelle asetetut vaatimukset täytetty. Auditointi voi olla sisäistä tai ulkoista ja laatustrategiassa auditoinnilla tarkoitetaan laadunvarmistusjärjestelmään kohdistuvaa riippumatonta ulkoista arvointia. (Koulutuskuntayhtymä Tavastia 2014, 4.)

Tavastian johtotiimi määrittää lukuvuosittain pidettävät sisäiset auditoinnit ja laatii auditointisuunnitelman, joka sisältää kohteet, aikataulun ja suorittajat. Auditoijat tarkistavat auditoitavan alueen toiminnan verrattuna standardien ja omien ohjeiden vaatimuksiin. Suunnitelmaa laadittaessa tulee ottaa huomioon edellisen kauden kehittämissuunnitelmien toteutuminen.

OMIA POHDINTOJA

Opetusharjoittelupaikassani oltiin lähinnä huvittuneita, kun esittelin silmät loistaen löytämääni laatukäsikirjaa. ”Eihän niitä kukaan lue” todettiin. ”Mitä luulet löytäväsi” kysyttiin. No ainakin jotain, joka kertoo koulutuksen laadusta. Ja nimestä päätellen ainakin jotain, mikä tuo päivänvaloon oppilaitoksen (tässä tapauksessa koulutuskuntayhtymän) laadullisia seikkoja. Ensi selailut ohjasivat minut Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisun äärelle.

Laatustrategia-jargonin kautta avautui hitaasti asian kova ydin, jonka viesti oli tärkeääkin tärkeämpää: Laatutyöllä vastataan niihin haasteisiin, joita koulutukselle syntyy niin globaalisti kuin paikallisesti, henkilötasolla ja yhteiskunnallisesti, niin sisällöllisesti kuin muodollisesti. Toimintaympäristöjen muutokset ovat rajuja ja pelkästään mobiilius ja tietotekniset haasteet ovat sekä nopeita että suuria. Työelämän murros on moninaista ja pelkästään elinikäisen oppimisen haaste edellyttää muutoksia niin ajatteluun kuin toimintaan.

 Viimeaikainen työskentelyni työssäoppimisen valvojana on tuonut esiin työpaikkojen innostuksen kehittyä työssäoppimispaikkoina ja ammattiosaamisen näyttöjen vastaanottajina.  Työpaikkaohjaajakoulutus arviointikoulutuksineen tuo tervetullutta varmuutta työpaikkojen kykyyn vastata työssäoppimisen kehittämishaasteeseen. Koulutusten pitäisi olla kuitenkin saavutettavampia ja lyhyempiä, kuin nykyään, eikä pieni porkkanakaan olisi pahitteeksi. Työpaikoilla on myös merkittävää ohjausosaamista, jota pitäisi hyödyntää paremmin.Työssäoppiminen on vain kapea, mutta sitäkin tärkeämpi siivu koulutuksen kokonaisuutta. Työelämä on kuitenkin se mitä kohti mennään, eikä mikään muu.

    

Arjen ajatuksissa pohdimme, kuinka verrata oppilaitoksia toisiinsa. Ihmettelemme, kuinka jotkut ovat saaneet järjestämisluvan rahoituksineen. Hämmästelemme tuloksellisuusrahaa. Huokailemme opiskelijatyytyväisyyskyselyjen ja kehityskeskustelujen turhuutta ja rasittavuutta. Kieltäydymme ymmärtämästä kokonaisuutta laadunhallinnan ja–määrittelyn näkökulmasta. Kuitenkin; laatustrategian kautta löytyy vahva yhteys niin maailmanlaajuiseen näkökulmaan kuin opiskelijan yksityiseen asiakkuusnäkökulmaankin.

LÄHTEET

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Laatukäsikirja, päivitetty 18.2. 2014

Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012. Koulutus ja tutkimus vuosina 2011-2016. Kehittämissuunnitelma. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja2012:1 Helsinki. OKM. viitattu 30.4.2014

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/okm01.pdf?lang=fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö 2011. Ammatillisen koulutuksen laatustrategia 2011- 2020. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:9. OKM. viitattu 30.4.2014

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2011/liitteet/tr09.pdf?lang=fi

Tammilehto,M. Linjauksia ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi, verkkomateriaali

http://portal.hamk.fi/portal/page/portal/HAMKJulkisetDokumentit/AOKK/Taydennyskoulutus/Seminaarit/Tab1/OKM_MikaTammilehto5.6.2012.pdf . viitattu 30.4.2014