Tulppaani, kauneudessaan hyödytön

Kauneuden sietämätön määrittelemättömyys

Viisautta valomerkin jälkeen

Jos minulta kysyttäisiin, mistä olen eniten väitellyt elämäni aikana, olisi minun helppo vastata. Tämän tästä löysin itseni hedelmättömästä väittelystä kauneudesta ja rumuudesta, taiteesta ja sen olemattomuudesta, hyvästä  ja huonosta taiteesta ja vielä, usein valomerkin jälkeen, hyvästä ja huonosta taiteilijasta. Taiteilijan hyvyys ja huonous piti lisäksi osata ilmaista niin, ettei sitä sanoisi suoraan, koska se oli moukkamaista. Ja moukkamaisuus oli vielä pahempaa, kuin huono taiteilijuus.

Me 80-luvun taiteilijuuden liepeillä pyörineet halusimme aina uudestaan ja uudestaan paljastaa keisarin uudet vaatteet; paljastaa huijauksen ja puutteellisen taiteilijuuden. Siihen lukeutui aikanaan kaupalliset mielihalut (oikea taitelija ei halua ansaita), jäljittelyyn taipuvaisuus (halusimme, että pyörä keksittäisiin aina uudestaan) ja liian tavallinen olemus (siisti tukka, puhtaat vaatteet). 

Onneksi kasvoin nopeasti tuosta määrittelemisen puberteetista hieman tukevammalle arviointipohjalle, mutta kaupalliset pyrkimykset ja teennäinen työjälki paljastivat minussa vieläkin hieman itseriittoisen tietäjän. Kullakin meistä tuon ajan lapsista oli polttava halu olla taidefilosofi vailla vertaa, ikään kuin niitä ei olisi ollut jo ihan tarpeeksi ilmankin.

Kauneudesta hyvään makuun

Immanuel Kant (1790) näki tulpaanin kauneuden puhtaimpana ilmestymänä. Sen kauneus oli hyödytöntä ja pyyteetöntä. Se tuotti vain kauneuden kokemuksen vailla suurempia tavoitteita. Jean Jaques Rousseau piti kauniina vain luonnollisia, keinotekoisesti muokkaamattomia asioita. Kantin lailla hän liitti pyyteettömyyden osaksi kauneutta. Hyötyajattelu, tuhlailu ja ahneus tuhosivat rousseaulaista kauneutta. Kauneuden filosofian rinnalla herättiin arvioimaan hyvää makua, jonka katsottiin kuuluvan osana sivistukseen ja hyväosaisuuteen. Hyvään makuun yhdistettiin hyödyllisyyden estetiikka, jonka perinnöstä saimme nauttia Wetterhoff-vuosina. Wetterhoffin esteettiseen traditioon kuului järkähtämätön sitkeys tuottaa uupumatta sekä kaunista että hyödyllistä. Naiskuva oli miehekkään ylevä ja rousseaulaisittain tuhlailua, holtittomuutta ja muuta huikentelavaisuutta paheksuttiin syvästi.

Vaikutteiden silottamana

Mitä minun taidefilosofiastani lopulta kuoriutui? Miten vaikutti puritaaninen Wetterhoff savuisissa gallerioissa, megalomaanisissa taidekeskuksissa ja  kansallisissa kulttuuritapahtumissa marinoituneeseen aamuyön inttäjään? Pehmensikö Fredrikan tyttärien hyödyllisyyden ja hyvän maun estetiikka kotoperäisen taidefilosofin argumentit?

Liki kolmekymmentä vuotta ehti kulua, ennen kuin pysähdyin tämän pohdinnan äärelle. Siperia opetti, eli toimeentulon välttämättömyys auttoi ymmärtämään, että ansaitakin täytyy. Hyvä maku ei ole aina pahasta. Suuri yleisö, niin teatterissa kuin kuvataiteen kentällä, pitää arvossaan ammattimaista osaamista ja varmaa kädenjälkeä. Jäljittelyä paheksun silti vieläkin ja aina minusta väittelijä kuoriutuu, kun argumentit ovat tarpeeksi innostavia. 

  

.