Sir Henry Baskerville (Lasse Sandberg) ja hovimestari Barrymore (Matti Onnismaa) Baskervillen Koira -musikaalin harjoituksessa v. 1999. Kuva Terho Aalto

Sherlock Holmes (Juha Haanperä) , tohtori Watson (Risto Korhonen) ja Mr Frankland (Asko Sahlman) . Kuva Terho Aalto

Tarinallisuus ja eläytyminen teatteriesityksen suunnittelun apuvälineenä

Teatteriesityksen tarinallinen taustoittaminen visualisoinnin tueksi on ehkä hauskimpia töitä, mitä tiedän. Näytelmän pukujen suunnittelu on alkanut synopsikseen ja tekstiin tutustumalla. Samaan aikaan on ryhdytty miettimään asioita, joita teksti ei kerro. Näytelmien kirjoittajat sijoittavat mielellään näytelmänsä johonkin aikakauteen, paikkaan ja vuodenaikaan. Jotkut kirjoittavat parenteesiin jopa äänenpainot ja näyttelijöiden ilmeet. Näytelmäkirjailijat kuvailevat toisinaan myös lavastuksen yksityiskohtineen.

Visualisoinnin valinta

Onneksi näin ei aina ole. Tai jos onkin, ei ohjeita noudateta; paitsi, jos näytelmien tekijänoikeudet sisältävät yksityiskohtaiset ohjeet näytelmän toteutuksesta orkestraatiosta esiintyjien ihonväriin. Tämä on kuitenkin poikkeus. On tavallista, että ohjaaja on miettinyt valmiiksi näytelmän tyylilajin. Visuaalinen työryhmä, lavastaja ja pukusuunnittelija ovat voineet ideoida yhdessä ohjaajan kanssa kokonaisvisualisoinnin. Joskus tarinan kannalta pienetkin asiat, esim sää tai vuodenaika, saavat näkyvän ilmenemismuodon.
Näytelmän teksti antaa perustan roolihenkilön hahmolle. Lopullinen ulkoasu on pukusuunnittelijan, ohjaajan ja näyttelijän itsensä yhteisesti sopima. Sillä kerrotaan rajaton määrä näytelmään ja roolihenkilöön liittyviä asioita. Tarinallisuus lähtee kuitenkin aina konkretiasta, jota on ryhmässä helppo käsitellä. Roolihenkilölle määritellään ikä, sukupuoli, ammatti. varallisuus, tavoitteet ja juonenkulun mukaiset muutokset. Nämä määritelmät voidaan jättää myös tekemättä, mikä on valinta sekin. Tätä ennen on valittu näytelmälle aika, paikka, tyylittelyn taso ja usein myös viitekehys kuvataiteesta, arkkitehtuurista tai jostan visuaalisesta ilmiöstä. On myös tavallista, että ohjaaja tuo visualistien ensimmäiseen palaveriin yhden ainoa kuvan, jonka pohjalta suunnittelu alkaa. Josku visualisoinnin lähtökohtana on ilmiö tai käsite, jota ryhdytään kuvittamaan. 

Moodboard

Tarinallisen käsittelytavan kulmakivi on moodboard. Siihen kootaan kaikki se, mistä on jo keskusteltu ja se mitä ei voi sanoittaa. Onnistunut moodboard palvelee koko työryhmää koko prosessin ajan. Parhaimmillaan se on värikartta, tyylilajidokumentti, hahmogalleria ja ajankuva. Moodboardin kuvitettu tarinallisuus voi kertoa draamasta myös sen jännitteisiin liittyviä asioita: kuka on vihollinen tai vastapari, mitä halutaan voittaa tai mikä on tarinan muutos, vain joitakin mainitakseni.

Eläytyminen

Tarinallisuuden parina kulkee eläytyminen. Muotoilun maailmassa puhutaan empaattisesta muotoilusta, jonka sisarpuolena pidän eläytymistä. Törmätessäni käsitteeseen "empaattinen muotoilu" tarkistan aina, voiko empaattinen -sanan korvata sanalla "eläytyvä", jolla on suomenkielinen etymologia. Eläytyminen on tarkka ilmaisu toiminnalle, jonka avulla tarinallisuudesta saadaan tuotettua tietoa visualisoinnin tarpeisiin. Eläytymällä sijoitamme itsemme näytelmän maailmaan ja annamme valitun maailman kertoa meille itsestään. Saadun informaation määrä on suoraan verrannollinen tehdyn taustatyön määrään. Kattava ja perusteellinen tiedonkeruu ja runsas kuva-aineisto synnyttävät näytelmän hahmot kuin itsestään. Eläytyminen on luonteva työskentelytapa teatterissa, koska kaikki työryhmässä tekevät sitä. Voidaan puhua myös kuvittelusta, mutta eläytyminen on rajatumpaa, kontekstisidonnaista luovaa ajattelua.


Esimerkiksi Baskervillen Koira-näytelmän hovimestari Barrymore (yläkuva): Baskervillen kartanon ikääntyvä ja synkkä, mutta kohtelias palvelija, joka vaimonsa kanssa huolehtii kartanosta sen ollessa tyhjillään. Pariskunnalla on jokin synkkä salaisuus ja heidän ympärintönsä on tumma ja hämärä kartano Baskervillen nummilla. Henkilöhahmot määrittyvät muutamalla lauseella. Lavastuksen ratkaisut synnyttävät roolihenkilöiden puvustuksen suuntaviivat ja näyttelijöiden vastaantulo täydentää kokonaisuuden.
 Lopputulos on osiensa summa ja vähän enemmänkin.